Reseptin ainesosat ja ohjeet
Ladataan...
Ainesosat
1
focaccia
Taikina
5 dl
vettä
50 g
hiivaa
tai 1 pss kuivahiivaa
2 tl
suolaa
½ dl
oliiviöljyä
12 - 13 dl
Myllärin 2.0 Vehnäjauhoja
Pinnalle
eri värisiä
kirsikkatomaatteja
tuoretta
basilikaa
tuoretta
ruohosipulia
punasipulia
(renkaiksi leikattuna)
tuoretta
rosmariinia
oliiviöljyä
suolahiutaleita
Ohjeet
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Mittaa taikinan muut raaka- aineet joukkoon. Vaivaa taikinaksi.
Aseta leivinpaperi uunipellille. Ripottele leivinpaperin päälle hieman oliiviöljyä.
Kauli tai levitä taikina uunipellille. Taikina voi jäädä 2-3 senttimetrin paksuiseksi.
Anna kohota 45 minuuttia.
Painele taikina pintaan kasviksilla ja yrteillä erilaisia kukkakuvioita. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja ripottele suolahiutaleita.
Paista 175 C asteisessa uunissa 40-45 minuuttia.