Ainekset
2 dl | sokeria |
2 dl | siirappia |
2 rkl | kanelia |
1 rkl | inkivääriä |
2 tl | kardemummaa |
2 tl | neilikkaa |
250 g | voita tai margariinia |
2 | kananmunaa |
9 dl | Myllärin Leivontakarkeita Vehnäjauhoja |
2 tl | ruokasoodaa |
Voit käyttää leivontamausteiden sijaan myös 4-5 rkl valmista piparkakkumaustetta. |

Valmistusohje
Piparkakut voi leipoa hyvissä ajoin ennen joulua. Ja kun ensimmäinen erä on syöty, tehdään lisää! Osan taikinasta voi myös pakastaa ja ottaa sulamaan seuraavaa leivontakertaa varten.
Mittaa kattilaan sokeri, siirappi, mausteet ja voi tai margariini. Anna kiehahtaa miedolla lämmöllä usein sekoitellen, kunnes voi tai margariini on sulanut. Jäähdytä hetki. Sekoita hieman jäähtyneeseen seokseen kananmunat yksitellen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauho ja ruokasooda hyvin vatkaten. Anna taikinan levätä jääkaapissa yön yli. Ota taikina huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen leivontahetkeä.
Kaulitse taikina vehnäjauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi ja ota piparkakkumuotilla kuvioita. Laita piparkakut leivinpaperilla vuoratulle uunipellille siten, että jää leviämisvaraa. Paista 175-200 asteessa noin 5-7 minuuttia, kunnes piparkakut ovat kauniin värisiä. Mitä kuumemmassa piparit paistetaan, sitä rapeampia niistä tulee.
Valmista koristekuorrute sekoittamalla 3 dl tomusokeria, 1 kananmunan valkuainen ja pari tippaa sitruunamehua. Sekoita massaa käsivatkaimella kolmen minuutin ajan. Voit halutessasi lisätä elintarvikeväriä sekoituksen aikana.
Koristele piparkakut jäähtyneinä.