Kaura 2.0 -ohjelma vie viljelyn uudelle tasolle ympäristöä hellien

Meillä Myllärillä on jo pitkään pohdittu viljelyn ympäristövaikutuksia, ja haluamme tulla niiden hallinnassa vieläkin paremmiksi. Asiantuntijatiimimme on tutkinut asiaa monelta kantilta ja luonut meille ihan oman, Kaura 2.0 -ohjelman, jonka ensimmäiset tulokset saatiin vuonna 2023. Ohjelmasta hyötyvät sekä kuluttaja, viljelijä, mylly että luonto!

Vuosi 2023 oli historiallinen, sillä sen aikana ensimmäinen sopimusviljelijämme Mikko Mäki-Latvala noudatti kauran kasvatuksessa Viljelyohjelma 2.0:a koko viljelykauden ajan. Tulokset ovat olleet positiivisia. Myös alkuperäistä viljelyohjelmaamme vuodesta 2022 pilotoineet gluteenittoman kauran viljelijät siirtyvät noudattamaan Viljelyohjelma 2.0:aa vuonna 2024. Tällä satokaudella mukaan tulee myös uusia tiloja.

Mistä on kyse?

Kaura 2.0 -ohjelman perustana on tarkennettu lannoitus, jonka jujuna on tehdä kaikki toimenpiteet kasvin tarpeen mukaan. Tavoitteena on, että lannoite tukee mahdollisimman tehokkaasti viljan kasvua, eikä valu sen sijaan ympäristöön. Menetelmän tuloksena päästään parempiin satotasoihin ja toisaalta säästetään rahaa, kun kylvössä päästään samalla kalustolla isompiin satolukuihin vähemmällä lannoituksella.

Uuden menetelmän mukaan viljelty sato on ympäristökuormaltaan puhtaampaa ja sitä voi säätää vuotuisen kasvun ja sääolojen mukaan. Kaura 2.0:sta hyötyvät tietysti myös kaurahiutaleiden syöjät, sillä he saavat pöytäänsä entistäkin puhtaampaa ja ympäristöystävällisemmin tuotettua lähiruokaa.

Pelto ja vesistö
Kimalainen pölyttämässä

Kukkivista kasveista iloa monelle

Tarkennetun lannoituksen ohella Kaura 2.0:n ytimessä ovat kukkivat kasvit osana viljelykiertoa. Kukkivien kasvien ohella viljelykierrossa ovat mukana typen sitojat ja öljykasvit. Ne parantavat peltojen kasvukuntoa, kun maaperän rakenne pysyy kuohkeana ja pieneliöillä riittää purtavaa. Kukkivien kasvien käyttö vähentää myös suojeluaineiden ja lannoituksen tarvetta.

Kukkivien kasvien käyttö on vastuullisuusteko muillakin mittareilla, sillä ne lisäävät luonnon monimuotoisuutta, kun pölyttäjät ja mehiläiset pääsevät nauttimaan kukkien antimista. Ohikulkijoille pellot ovat silmäniloa elävöittäessään maaseudun maisemia. Ohjelmamme on siis myös viesti maailmalle luontoarvoista välittävän maaseudun puolesta.

Tarkka tutkimus tekee onnistumiset näkyviksi

Olennaista onnistuneen ja uskottavan lopputuloksen kannalta on tietenkin myös, että tutkimme Kaura 2.0 - ohjelman aiheuttamia muutoksia. Laaja maaperäanalyysi käsittää pellon orgaanisen aineksen tilan, hiilensidonnan sekä hivenravinnetilan ja -tarpeen kartoituksen.

Peltoskannauksella selvitetään pellon sisäistä tilaa ja sen vaihteluita. Lisäksi skannaus kertoo kalkituksen ja lannoituksen tarpeesta ja antaa niistä myös tarkempaa tietoa. Ravinnetaselaskelma mittaa viljelyn tehokkuutta ja lannoituksen satovastetta. Se kertoo myös viljelyn ympäristötehokkuudesta ja sen parantamisesta. Kaura 2.0 -ohjelman tuloksena maaperän on todettu kestävän paremmin muuttuvia ilmasto-olosuhteita: kuumuutta, kuivuutta ja vedensitomiskykyä.

Tarkennettu lannoitus ja laajennettu kasvipeitteisyys ovat kaikkien etu

Laajennettu kasvipeitteisyys vähentää valumia, parantaa maaperän rakennetta ja lisää hiilensidontaa. Tämän seurauksena pelloilla on enemmän vihreitä viikkoja. Pelloilla käytetään pölyttäjäystävällistä tuholaistorjuntaa ja muita kasvinsuojeluaineita vain, mikäli tarve niin vaatii. Tämän ansiosta peltojen biodiversiteetti säilyy mahdollisimman monimuotoisena, tuholaistorjuntaan ei kulu niin paljon rahaa ja hyödylliset pieneliöt säilyvät hengissä.

Pelkästään ympäristöasioissa Kaura 2.0 -ohjelma ei ole liikkeellä. Sen avulla tavoitellaan parempia satotasoja sekä laadukasta viljaa vuodesta riippumatta. Tämä on olennaisen tärkeää, sillä myös viljelijän pitää hyötyä ohjelmasta. Kaura 2.0 on kuluttajan, luonnon, viljelijän ja myllyn – kaikkien etu. Sen ansiosta pellot jäävät seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin aiemmin.

Välkyn kauran resepti

  • tarkennettu lannoitus kasvin tarpeen mukaan
  • kukkivat kasvit, typen sitojat ja öljykasvit osana viljelykiertoa
  • ravinnon tarjoaminen pörriäisille
  • maalaismaiseman elävöittäminen
  • laaja maaperäanalyysi ja ravinnelaskelma toiminnan tukena

Puhtaampaa & ympäristöystävällisemmin tuotettua ruokaa pöytään!

Lähikauraa

Jaa artikkeli

Sinua voisi myös kiinnostaa

Kaura kiertää lannoitteena takaisin pellolle
Uutiset 15.02.2024

Kaura kiertää lannoitteena takaisin pellolle

Helsingin Mylly ja lannoitteita valmistava Yara ovat sopineet yhteistyöstä, jossa myllyprosessissa sivuvirtana syntyvä kaurankuori otetaan hyötykäyttöön Yaran kierrätyslannoitteissa. Lue lisää

Välkymmin viljelty: Kaura 2.0
Uutiset 30.01.2024

Välkymmin viljelty: Kaura 2.0

Päätimme täällä Helsingin Myllyssä tehdä maailmasta paremman ja viljelystä välkymmän. Siispä kehitimme oman ja resurssiviisaan täsmätavan kauran kasvattamiseen. Lue lisää

Laatukauran viljelijät myllyvierailulla
Viljely 13.12.2022

Laatukauran viljelijät myllyvierailulla

Vastuullisuus­viljelyohjelman ensimmäisen satokauden erinomaiset tulokset ja vuoden 2023 suunnitelmat kiinnostivat Vaasan myllyllä vierailleita sopimus­viljelijöitämme. Lue lisää