Myllärin 19. vastuullisin brändi

Ensimmäistä kertaa mukana ja heti 20 vastuullisimman brändin joukkoon. Myllärin sijoitus oli 19. Sustainable Brand Index 2023 -tutkimuksessa, jossa oli mukana 228 brändiä. Elintarviketeollisuus-kategorian 32 brändin kisassa Myllärin nappasi sijan 10.

– Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä vastuullisuuden eteen ja on upea nähdä, että se huomataan myös yrityksemme ulkopuolella. Taloustutkimuksen ja Factumin tekemien asiakastyytyväisyystutkimusten mukaan Helsingin Myllyn vastuullisuustyötä on arvostettu  jo pitkään, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun pääsimme mukaan Sustainable Brand Index -tutkimukseen, iloitsee Helsingin Myllyn viestintäpäällikkö Milla Rämö.

Mittauksessa oli mukana 228 eri brändiä. Suomalaisten mielestä vastuullisin brändi tänä vuonna on Valio. Elintarviketeollisuus-kategoriassa, 32 brändin joukossa, Myllärin sijoittui kymmenenneksi.

Sustainable Brand Index on Euroopan suurin vastuullisuuteen keskittyvä tutkimus. Suomessa tutkimusta on tehty vuodesta 2013. Tänä vuonna kysyttiin 12000 kuluttajan mielipiteet 288 brändistä.

Lue lisää Sustainable Brand Index -tutkimuksesta

Tutustu vastuullisuusraporttiimme
Lorem ipsum

Jaa artikkeli

Sinua voisi myös kiinnostaa

Vaasan tuotantolaitos mukaan energiatalkoisiin
Vastuullisuus 04.12.2025

Vaasan tuotantolaitos mukaan energiatalkoisiin

Liityimme mukaan valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen. Tavoitteenamme on yli 11 prosentin energiansäästö vuoden 2035 loppuun mennessä. Lue lisää

Laadukkaat tuotteet eivät synny sattumalta
Tuotanto 07.11.2025

Laadukkaat tuotteet eivät synny sattumalta

Helsingin Myllyn tuotteet tunnetaan laadustaan. Eikä syyttä. Jokainen jauhosäkki, hiutalepaketti, murolaatikko ja myslipussi on kulkenut läpi huolellisesti valvotun prosessin. Taustalla … Lue lisää

Vastuullisuusraportti 2024: Raaka-aineistamme 99 % tulee Suomesta
Vastuullisuus 14.10.2025

Vastuullisuusraportti 2024: Raaka-aineistamme 99 % tulee Suomesta

Jalostamamme vilja oli 100 % kotimaista ja käyttämistämme raaka-aineista peräti 99 % oli kotimaista alkuperää. Laajensimme viljelyohjelmaamme kaurasta vehnään ja … Lue lisää

Me liputamme suomalaisen ruoan puolesta
Kampanjat 03.09.2025

Me liputamme suomalaisen ruoan puolesta

Hyvää Suomesta -merkki! Etsi se paketista ennen ostopäätöstä. Myllärin-tuotteissa tuo merkki on tae siitä, että raaka-aine on omasta maasta, suomalaiselta … Lue lisää