Helsingin Mylly jatkaa Pelastakaa Lasten pitkäaikaista tukemista jouluna 2025

Myllärin-tuotteita valmistava Helsingin Mylly on tukenut Pelastakaa Lasten toimintaa jo pitkään. Merkityksellinen yhteistyö jatkuu tänäkin jouluna Helsingin Myllyn 10 000 euron lahjoituksella Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräykseen.

Joulukeräyksen lahjoituksen turvin tuetaan kotimaan vähävaraisia lapsia ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria perheineen jakamalla muun muassa ruokalahjakortteja ja harrastustukea. 

Vähävaraisissa perheissä elävien lasten määrä kasvaa Suomessa ennätystahtiin. Tällä hetkellä yli 120 000 lasta elää pienituloisissa perheissä, ja määrän on arvioitu kasvavan lähes 30 000 lapsella sosiaaliturvaleikkausten takia. Samalla perheiden ahdinko syvenee, yhä useampi lapsi kokee puutetta jopa ruuasta.

Perheyhtiön henkilöstö halusi auttaa lapsia

Helsingin Mylly on suomalainen perheyritys, jonka toiminnan ytimessä on vastuullisuus. Yrityksen periaatteisiin on pitkään kuulunut, että osa positiivisesta vuosituloksesta ohjataan yhteiseen hyvään. 

Tänä vuonna lahjoituksen kohde valittiin henkilöstöäänestyksellä, jossa neljän vaihtoehdon joukosta valikoitui Pelastakaa Lapset ry:n kautta annettava tuki vähävaraisille perheille.

– Lasten ja nuorten hyvinvointi on meille sydämen asia. Ruoka ja arjen turvallisuus ovat suomalaisen hyvinvoinnin perusta, ja juuri siksi koemme tärkeäksi tukea perheitä, joiden arki on taloudellisesti haastavaa. Pelastakaa Lapset ry tuntee Suomen perheiden tilanteen ja osaa kohdentaa avun sinne, missä sitä tarvitaan kaikkein eniten, kertoo Helsingin Myllyn toimitusjohtaja Niklas Kumlin.

 

Joulukeräys 2025
Lapsi ottaa taikinaa

– Helsingin Myllyn pitkäaikaisen tuen merkitys on erittäin tärkeää. Yhdessä yritystukijoittemme kanssa voimme konkreettisesti vastata pienituloisten lapsiperheiden avun tarpeeseen jakamalla muun muassa ruokalahjakortteja sekä harrastustukea. Sydämellinen kiitos työmme tukemisesta ja luottamuksesta Helsingin Myllylle tänäkin vuonna, Pelastakaa Lasten yritysvarainhankinnan tiiminvetäjä Johanna Mäkelä kiittää.

Vastuullisuus näkyy ympäri vuoden

Joululahjoituksen lisäksi Helsingin Mylly tukee paikallisyhteisöjään vuoden mittaan tekemällä tuotelahjoituksia tehdaspaikkakunnillaan Järvenpäässä, Närpiössä ja Vaasassa toimiville seuroille ja hyväntekeväisyysjärjestöille.

Jaa artikkeli

Sinua voisi myös kiinnostaa

Pitkäjänteistä viljelyn kehitystä Isossakyrössä
Tutustu tekijöihin 09.04.2026

Pitkäjänteistä viljelyn kehitystä Isossakyrössä

Etelä-Pohjalainen Timo Ikola on pitkän linjan maatalousyrittäjä. Hän on toiminut Helsingin Myllyn sopimusviljelijänä vuodesta 2013.  Lue lisää

Myllärin nousi 20 vastuullisimmaksi koetun brändin joukkoon
Uutiset 09.03.2026

Myllärin nousi 20 vastuullisimmaksi koetun brändin joukkoon

Myllärin sijoittui Sustainable Brand Index 2026 -tutkimuksessa sijalle 18. Tutkimus selvitti suomalaisten mielikuvia 255 brändin vastuullisuudesta. Lue lisää

Tulevat Pizzamestarit kisaavat Myllärin uudella suomalaisella 00-pizzajauholla
Uutiset 17.02.2026

Tulevat Pizzamestarit kisaavat Myllärin uudella suomalaisella 00-pizzajauholla

Myllärin uusi, suomalainen 00-pizzajauho on kehitetty erityisesti ammattilaisten tarpeisiin. Sen hieno jauhatus, korkea proteiinipitoisuus ja alhainen tuhkapitoisuus tekevät siitä erinomaisen … Lue lisää

Vastuullista viljelyä Punkalaitumella
Tutustu tekijöihin 30.01.2026

Vastuullista viljelyä Punkalaitumella

Sopimusviljelijämme Heikki Jonkka tuottaa Helsingin Myllylle gluteenitonta kauraa. Hän on mukana vastuullisuusviljelyohjelmassa. Lue lisää