Uutuuksillamme vartissa kuitua ja makua ruokapöytään

Myllärin ateria-ainesten tuoteperhe kasvoi kesäkuussa Myllärin Pyöreäjyväisellä Vehnällä. Lisäksi gluteenitonta ruokavaliota noudattavien iloksi Myllärin Pitkäjyväinen Kaura valmistetaan nyt gluteenittomasta kaurasta.

KUITUPITOISIA SYDÄNMERKKI-TUOTTEITA

Kaura ja vehnä kuuluvat monen suomalaisen perusruokavalioon, mutta useimmiten joko hiutaleina puurossa tai jauhona leivässä. Helsingin Mylly toi kauppoihin kaksi uutta ruoanlaittoon suunnattua kotimaista viljatuotetta. 

Molemmille tuotteille myönnetty Sydänmerkki kertoo, että ne ovat omassa tuoteryhmässään terveyden kannalta parempia vaihtoehtoja. 

Kokeile monipuolisia ja helppoja raaka-aineita kanan, kasvisten, kalan sekä lihan kanssa. Kuitupitoiset uutuudet sopivat myös lisäkkeeksi, laatikkoruokiin tai täytteeksi. Suomalaisilla pelloilla kasvava kotimainen vilja on lähiruokaa parhaimmillaan.
 

Kaura

MYLLÄRIN PYÖREÄJYVÄINEN VEHNÄ 950 G

Myllärin Pyöreäjyväinen Vehnä on miedon ja lempeän makuinen ja siinä on miellyttävä suutuntuma. Se sopii lisäkkeeksi tai käytettäväksi risotto- ja pataruokiin, salaatteihin, leivontaan sekä puuroihin. 

Myllärin Pyöreäjyväinen Vehnä on runsaskuituinen (9,2 %), kotimainen ja maukas vaihtoehto riisille tai pastalle. Sen keittoaika on noin 15 minuuttia.

Vehnä taipuu vaikka pihviksi, kokeile reseptivinkkiämme: Vehnäpihvit 

 

MYLLÄRIN GLUTEENITON PITKÄJYVÄINEN KAURA 950 G

Myllärin Gluteeniton Pitkäjyväinen Kaura valmistetaan nyt gluteenittomasti viljellystä kaurasta, joten se sopii myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Myllärin Gluteeniton Pitkäjyväinen Kaura on maukas ja täyttävä raaka-aine, jota voi käyttää riisin ja perunan tapaan ruuan lisäkkeenä ja siksi se sopiikin mainiosti yhteen monen ruokalajin kanssa.

Tuotteen keittoaika on noin 15 minuuttia ja se pysyy keitettäessä irtonaisena ja kiinteänä. 

Myllärin Gluteeniton Pitkäjyväinen Kaura on kuitupitoinen (9,5 %), kotimainen vaihtoehto ruoanlaittoon. Ekologinen ja terveellinen kaura sopii moniin tuttuihin resepteihin riisin ja pastan sijaan. Suomalaisella Pitkäjyväisellä Kauralla on 70 % pienempi hiilijalanjälki kuin riisillä (Biocoden laskentaohjelman mukaan). 

Kokeile Myllärin Gluteenitonta Pitkäjyväistä Kauraa vaikka maukkaassa Tikka Masala -vuoassa 

Uutuudet Pyöreäjyväinen Vehnä ja Pitkäjyväinen Kaura

YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISEMMÄT PAKKAUKSET

Alkuvuodesta tehdyn brändiuudistuksen myötä Helsingin Mylly siirtyy käyttämään pakkauksissaan FSC-sertifioitua pahvia. Muutos tukee kestävän kehityksen tavoitteitamme ja vahvistaa sitoutumistamme ympäristöystävällisiin käytäntöihin. 

FSC-sertifiointi takaa, että käyttämämme pahvi on peräisin vastuullisesti hoidetuista metsistä. FSC-sertifioidussa metsässä vaalitaan metsien biologista monimuotoisuutta, taloudellista kestävyyttä sekä maisema- ja kulttuuriarvoja.

Jaa artikkeli

Sinua voisi myös kiinnostaa

Myllärin pakkausilmeen uudistus jatkuu
Uutiset 03.07.2024

Myllärin pakkausilmeen uudistus jatkuu

Uuden brändi-ilmeemme mukaisia pakkauksia alkaa näkyä kaupoissa yhä enemmän. Lue lisää

Satelliittikuvat ohjaavat Kaura 2.0:n täsmälannoitusta
Uutiset 25.06.2024

Satelliittikuvat ohjaavat Kaura 2.0:n täsmälannoitusta

Ilmajoella kesäpäivä on juhannusviikolla pitkä. Toukokuun helteiden ja kesäkuun sateiden jälkeen välkymmin viljelty Kaura 2.0 kasvaa vauhdilla kortta. Lippulehden jälkeen … Lue lisää

Ensimmäinen Kaura 2.0 sato on kaupoissa ja toinen kylvetty
Viljely 28.05.2024

Ensimmäinen Kaura 2.0 sato on kaupoissa ja toinen kylvetty

Kevät on edennyt rytinällä, vaikka melkoinen takatalvi yllättikin kevättöihin rientäneet. Kuulostelimme, miten Kaura 2.0:n kylvöt etenevät Mäki-Latvalan tilalla. Ensin näytti, … Lue lisää

Helsingin Mylly mukana Taitaja 2024 -kisassa
Uutiset 20.05.2024

Helsingin Mylly mukana Taitaja 2024 -kisassa

Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma kokoaa Suomen parhaat taitajat tällä viikolla Kuopioon. Lue lisää