Riemua sadonkorjuukekkereissä

Syksy oli saapunut. Lehdet alkoivat kellastua, tuuli puhalsi joka päivä vähän viileämmin, eikä illalla enää tarjennut uida ilman saunaa tai uittaa varpaita laiturilta. Alkoi olla kivampi laittaa kengät jalkaan kuin kulkea koko ajan paljain jaloin.

Alkusyksy oli Viljalle kiireistä aikaa. Tosin niin sitä olivat kevät ja kesäkin, mutta se ei haitannut, sillä Vilja rakasti kasvattaa erilaisia yrttejä ja kasviksia omassa pikku kasvihuoneessaan. Talven aikana Vilja keräsi tietoa ja pohti tarkasti, mitä haluaisi sinä keväänä kylvää. Sitten hän hankki siemenet ja taimet ja kevään tullen istutti ne multaan. Pienessä kasvihuoneessaan hän hoivasi istutuksiaan huolellisesti koko kesän: kasteli, lannoitti ja kitki rikkaruohoja, huolehti, että kaikille kasveille riitti valoa ja lämpöä juuri sopivasti.

Nyt sato oli kypsynyt ja korjattu. Vajan seinustalla olevalla pöydällä komeilivat kerättynä perunat, porkkanat, kaalit, punajuuret, lantut ja nauriit. Yrttejä Vilja oli kerännyt ja kuivannut koko kesän ajan. Nyt hänellä oli tallessa jo ainakin rosmariinia, timjamia, minttua ja basilikaa. Kasvihuoneessa keräämistä odottivat enää viimeiset kurkut ja tomaatit, joita kaikki olivat saaneet napostella jo pitkin kesää. Ihan niin kuin erilaisia salaattejakin.

Tänä iltana olisi vihdoin kurpitsajuhlien aika. Heillä oli joka vuosi tapana järjestää sadonkorjuujuhlat, joissa tanssittiin, laulettiin ja syötiin vasta kerättyjä herkkuja. Tänä vuonna Vilja, Kaura ja Ohra olivat luvanneet huolehtia pääruuasta, kun taas Rukiin ja Vehnän vastuulla oli jälkiruokien valmistus. 

Juuri nyt lapset valmistivat koristeita illan varalle.

– Minä teen hämähäkkejä ja kärpäsiä! hihkui Ohra. 

– Minä teen sydämiä ja tähtiä, vastasi Kaura.

– Minä painoin näihin kastehelmen lehtiä, sanoi Vilja.

– Minulla on näissä kamalasti sormenjälkiä, pohti Ruis ja paineli niitä lisää sotkuisiin taikinamöykkyihinsä.

Vehnä oli muovaillut taikinasta erilaisia kasviksia, jotka hän aikoi maalata, kun ne ensin olisi kovetettu uunissa.

Illan tullen kaikki oli valmista. Tuuli oli tyyntynyt, ilta lämmin ja samettinen hämärä laskeutunut juhlapaikan ympärille. Järveltä kuului vielä lokkien ja tiirojen kajatusta.

Juhlan aluksi koko porukka kohotti raparperimehumaljat. Pöydät notkuivat puutarhan antimista valmistettuja herkkuja, koristeita oli aseteltu pöydille ja ripusteltu oksille yhdessä värikkäiden paperilyhtyjen kanssa. Suolaisten herkkujen lisäksi Ruis ja Vehnä olivat leiponeet kukkuraisen tarjottimellisen höyryäviä korvapuusteja ja paistaneet pinoittain räiskäleitä sekä kaikkien suosikkeja, tiikerikakkuja. Osasta kakkuja tosin oli tullut vähän pienempiä, koska he eivät mitenkään olleet malttaneet olla syömättä suklaataikinaa.

– Olkoon näillä tiikereillä sitten vähän ohuemmat raidat, oli Ruis todennut ja lusikoinut samalla jättimäärän taikinaa suuhunsa. Vehnällä ei ollut siihen vastaansanomista, sillä hänenkin suunsa sattui juuri silloin olemaan täynnä samaa herkkua.

Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että kakut maistuivat silti vallan mainioilta, eikä pullissakaan ollut valittamista. Kukaan ei myöskään sanonut, että ensin olisi pitänyt syödä suolaista ja sitten vasta makeaa. Sellaisen säännön muistaminen ei vain tuntunut näiden kekkereiden arvoiselta. 

Illan kohokohta oli, kun Vilja nosti pöydänkulmalle viisi täsmälleen samanlaista vihreää riipusta, jotka olivat kastehelmen lehden muotoisia.

– Minä muovailin nämä teille, koska olette parhaita ystäviäni, ja minusta näin hyvällä porukalla olisi hauska olla jokin yhteinen tunnus, julisti Vilja ja pujotti riipukset yksi kerrallaan kunkin juhlijan kaulaan.

– Vau! henkäisi Vehnä ihastuksissaan ja nosti riipuksensa valoon sitä ihaillakseen.

– Katsokaa, tähdenlento! kiljaisi Ohra.

Kaikki kääntyivät tuijottamaan taivaalle. Sanottiin, että tähdenlennon nähdessään saattoi toivoa, mutta toivetta ei saanut paljastaa toisille. Hetkeksi koko remuavan porukan keskelle laskeutui hiljaisuus, mutta jo seuraavassa käänteessä villit kekkerit jatkuivat entistä riehakkaampina. Leikittiin, pelattiin, soitettiin, tanssittiin, laulettiin ja naurettiin yhdessä myöhään yöhön. Onnellisina ja väsyneinä ystävykset kömpivät illan päätteeksi makuupusseihinsa säkenöivän kirkkaan tähtitaivaan alle.