Ikimuistoinen jouluseikkailu, osa 3/5

Iltapäivän aurinko laveerasi lumisen peltoaukean kullankeltaiseksi. Jäiset kiteet kiiltelivät kauniisti kauas asti. Pellon reunalla, autotien pientareella, seisoi vanha linja-autopysäkki, jonka katoksesta roikkui kolme komeaa jääpuikkoa.

Vehnä, Ohra, Ruis ja Vilja kipittivät peräkanaa pysäkkiä kohden. Pakkaslumi rahisi ja pöllysi saapikkaita vasten. Muutaman metrin päässä kaksi varista istui voimalinjalla ihmettelemässä toverusten outoja puuhia.

Linja-autopysäkin osuttua kohdalle koko konkkaronkka teki äkkijarrutuksen. Vehnä ja Ohra saivat vauhdin loppumaan kuin seinään – olihan heillä jalassa uudenkarheat piikkipohjaiset talvisaapikkaat.

Ruis ja Vilja puolestaan räpiköivät jäisellä tiellä liukastellen, kunnes pöllähtivät pehmoiseen lumipenkkaan. Ruis ja Vilja pudistivat vaatteensa lumesta ja astelivat nopeasti Vehnän ja Ohran vierelle ihmettelemään linja-autopysäkkiä. Seinällä olevan aikataulun kehyksen takaa pilkotti kimalteinen kirjepaperin palanen. Ruis tempaisi paperin hyppysiinsä ja alkoi lukea innosta tutisten:

Vau, löysitte vihjeen. Olen teistä ylpeä! Nyt on kuitenkin aika siirtyä lähemmäs viimeistä etappia ja maalia, jossa odottaa hauska yllätys. Seuraava vihje löytyy paikasta, jossa puut huojuvat, nuotio tuoksuu ja hirsi suojaa nukkuvaa viimalta. Terveisin: Joulupukki.

– Paikka, jossa puut huojuvat, on tietysti metsä! Vehnä tiesi.

– Nuotiopaikkoja täällä on viisi, joista kaksi on metsässä, jatkoi Ohra.

– Kahdesta metsikköisestä nuotiopaikasta ainoastaan toisessa on hirsistä tehty suoja nukkuvalle, Ruis täydensi.

– Retkilaavu! huudahti Vilja.

Toverukset alkoivat oitis pähkäillä, miten pääsisivät laavulle. Se sijaitsi heidän kotitiluksensa äärimmäiselle laidalla, keskellä sankkaa metsää, jossa oli korkeat nietokset.

– Nyt keksin! Meillähän on pihavajassa jokaiselle lumikengät ja sukset. Niillä pääsemme varmasti perille! Ohra huudahti.

– Totta, jatkoi Vehnä. Niiden avulla pysymme polulla vajoamatta lumeen. Mitähän kaikkea Joulupukki on kehitellyt meitä varten sinne laavulle?

– Veikkaan, että grillaamme tikkupullia ja vaahtokarkkeja, ja hörpimme höyryävää kaakaota tai glögiä nuotion loimussa, Ruis pohti.

– Niin tai näin, niin todella toivon, että Kaurakin löytäisi perille. Häntä ei ole näkynyt aikoihin. Olisi harmillista, jos hän menettäisi mahdollisuuden tavata Joulupukki ja viettää joulua meidän kanssamme. Hän kuitenkin rakastaa joulunaikaa niin kovasti, Vehnä suri.

– Ei hätää, Vehnä. Käydään hakemassa kotoa lumikengät ja sukset ja katsotaan samalla, josko Kaura olisi tullut kotiin tässä välissä. Jos häntä ei näy tänään, niin kyllä hän sieltä kohta palailee. Hän viihtyy monesti omissa oloissaan, joten mitään syytä huoleen ei minun nähdäkseni ole, Ruis lohdutti.

Toverukset ottivat vihjelappusen mukaansa ja lähtivät liukastellen kohti kotia – ja sieltä metsän sydämessä odottavan retkilaavun suuntaan.