Vastuullista viljelyä Punkalaitumella

Heikki Jonkka tuottaa Helsingin Myllylle gluteenitonta kauraa. Hän on ollut alusta asti mukana yrityksemme vastuullisuusviljelyohjelmassa, jonka tavoitteena on tuottaa hyvä sato pienemmällä ympäristökuormituksella.

Heikki Jonkka, Punkalaidun

Gluteenittoman kauran sopimusviljelijä

“Totta kai on mukava viljellä niin, että siitä hyötyvät kaikki: luonto, kuluttaja, mylly ja viljelijä.”

Heikki Jonkka viljelee kotitilaansa Punkalaitumella ja on ollut kokopäiväinen viljelijä vuodesta 2004. Tilalla viljellään gluteenitonta kauraa sekä nurmisiemeniä ja rehunurmia. Lisäksi viljelykierrossa on vaihdellen hernettä, tattaria ja pellavaa.

– Olen viljellyt gluteenitonta kauraa Helsingin Myllylle kohta 10 vuotta, Heikki kertoo.

Hänen mukaansa toimiva yhteistyö syntyy avoimesta keskustelusta ja siitä, että tietoa vaihdetaan puolin ja toisin.

Heikki Jonkka.
Kaura sinistä taivasta vasten.

Vastuullisuus viljelijän arjessa

Vastuullisuusviljelyporukassa Heikki arvostaa erityisesti ajankohtaista tiedonvaihtoa kasvukauden aikana. Siitä on monella tavalla hyötyä tilan arjessa. 

Mukana on myös yhteisöllinen puoli: “kaurakollegoista” on löytynyt uusia ystäviä. 

Ja totta kai on mukava viljellä niin, että siitä hyötyvät kaikki: luonto, kuluttaja, mylly ja viljelijä. Paikkakuntalaisilta Heikki on saanut ympäristötekoihin liittyen positiivista palautetta esimerkiksi kukkapelloista.

– Viljelyssä palkitsee se, kun onnistuu ratkaisemaan jonkin haasteen ja löytää toimivia ratkaisuja. Samalla syntyy onnistumisia ja usein myös säästöjä, Heikki kertoo.

Viime vuosina Jonkan tilalla suurimmat haasteet ovat liittyneet kasvukauden vaihteleviin sääolosuhteisiin.
 

Katse tulevaan ja kotimaisen ruoan merkitys

Heikki kokee ruuantuotannossa myös vahvaa isänmaallista merkitystä: on arvokasta jatkaa sukupolvien työtä ja tuottaa jotakin, mitä ilman ei tulla toimeen. 

Hän kannustaa kuluttajia pohtimaan, mitkä asiat omassa ruoassa ovat tärkeitä ja miten omien kriteerien täyttymisestä voi varmistua. 

– Kannattaa myös muistaa, ettei viljely ole kaikkialla maailmassa yhtä vastuullista kuin Suomessa.

Heikin lempituote Mylläriltä: Kaikki Myllärin kauratuotteet.

Infograafi "Luonnon monimuotoisuutta tukevaa viljelyä modernia teknologiaa hyödyntäen."

Vastuullisuusviljelyohjelma: enemmän laadukasta viljaa, vähemmän ympäristövaikutuksia

Helsingin Myllyn vastuullisuusviljelyohjelman tavoitteena on tuottaa parempi sato pienemmällä ympäristökuormituksella sekä parantaa maaperän kuntoa ja lisätä luonnon monimuotoisuutta.

Ohjelman toimenpiteiden avulla pidetään huolta sopimustilojen maiden kasvukunnosta ja varaudutaan muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin niin, että pellot tuottaisivat haasteellisinakin kasvukausina varmemmin laadukkaita ja hyviä satoja. 

Viljelyohjelman kolme pakollista toimenpidettä ovat tarkennettu lannoitus, kukkiviin kasveihin perustuva viljelykierto sekä pölyttäjäystävällisten tuholaistorjunta-aineiden käyttö. 

Lisäksi ohjelmassa on valinnaisia toimenpiteitä, joista viljelijät valitsee yhden kullakin satokaudella. Näitä ovat  esimerkiksi kevytmuokkaus, laaja maaperäanalyysi ja maaperän skannaus.

Kaurapelto

Jaa artikkeli

Sinua voisi myös kiinnostaa

Pitkäjänteistä viljelyn kehitystä Isossakyrössä
Tutustu tekijöihin 09.04.2026

Pitkäjänteistä viljelyn kehitystä Isossakyrössä

Etelä-Pohjalainen Timo Ikola on pitkän linjan maatalousyrittäjä. Hän on toiminut Helsingin Myllyn sopimusviljelijänä vuodesta 2013.  Lue lisää

Jani Vanhatalo myllyn toimitusketju­päälliköksi
Tutustu tekijöihin 18.03.2026

Jani Vanhatalo myllyn toimitusketju­päälliköksi

Helsingin Myllyn toimitusketjutiimi vahvistui, kun Jani Vanhatalo aloitti alkuvuodesta Helsingin Myllyn toimitusketjupäällikkönä. Hänen vastuullaan on toimitusketjun operatiivinen toiminta niin Järvenpään, … Lue lisää

Myllärin nousi 20 vastuullisimmaksi koetun brändin joukkoon
Uutiset 09.03.2026

Myllärin nousi 20 vastuullisimmaksi koetun brändin joukkoon

Myllärin sijoittui Sustainable Brand Index 2026 -tutkimuksessa sijalle 18. Tutkimus selvitti suomalaisten mielikuvia 255 brändin vastuullisuudesta. Lue lisää

Kaura on ammattikeittiön edullinen ja kuiturikas kasviproteiini
Tuotteet 15.01.2026

Kaura on ammattikeittiön edullinen ja kuiturikas kasviproteiini

Enemmän kuitua, vähemmän punaista lihaa. Miten tämä yhtälö onnistuu ammattikeittiössä edullisesti ja vastuullisesti?   – Vaihda riisi kauraan ja korvaa … Lue lisää