Ainekset
Yrtti-ohrasalaatti
4 dl | Myllärin Luomu Rikottuja Ohrasuurimoita |
2 kpl | tomaatteja |
½ kpl | kurkku |
1 tl | sokeria |
1 ruukku | lehtipersiljaa |
½ ruukku | minttua |
1 kpl | sitruunan mehu |
1 kpl | punasipulia |
5 rkl | oliiviöljyä |
suolaa |
Hirviragu
800 g | hirvenpaistia ja selyksiä |
200 g | hirven jauhelihaa |
1 sipuli | hienonnettuna |
1 | valkosipulinkynsi |
5 dl | tomaattimurskaa |
1 dl | punaviiniä |
oliiviöljyä | |
cayennepippuria | |
suolaa | |
mustapippuria | |
rosmariinia, timjamia |

Valmistusohje
Keitä ohrasuurimot kypsiksi ohjeen mukaan. Hienonna punasipuli pieneksi, mausta se sitruunamehulla ja lisää oliiviöljy. Hienonna tomaatti ja kurkku pieniksi kuutioiksi ja sekoita pohjaan. Lisää (myös pakkauksen ohjeen mukaan kypsennetty) keitetyt ohrasuurimot ja mausta suolalla. Hienonna yrtit, raasta sitruunasta kuori salaatin joukkoon ja sekoita hyvin.
Aloita hirviragun valmistus kuutioimalla lihat. Kuullota sipuleita isossa kattilassa. Lisää sekaan lihat ja jauheliha ja ruskista noin 5 minuutin ajan. Kaada sekaan viini ja keitä kokoon noin puoleen, lisää tomaattimurska ja pari oksaa yrttejä. Hauduta n. kolme tuntia kannen alla miedolla lämmöllä tai 150-asteisessa uunissa. Lisää ajoittain liha- tai kanalientä, ettei kastike kuivu. Maista ja mausta cayennepippurilla, suolalla ja pippurilla. Voit halutessasi ripotella päälle revittyä basilikaa.
Reseptin laati: Tomi Björck