Ainekset
Pohja: | |
1,75 dl | vettä |
n. 4 dl | Myllärin Gluteenitonta Pizzajauhoa |
nokare | hiivaa (puolen herneen kokoinen) |
1/4 dl | ruokaöljyä |
Täyte: | |
0,5 l | tuoreita sieniä esim. herkkutatteja tai suppilovahveroita |
1 | sipuli |
100 g | sinihomejuustoa |
2 dl | kermaa |
2 | kananmunaa |
1-2 dl | juustoraastetta |

Valmistusohje
Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, öljy ja n. puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhoista ja vaivaa taikinaa n. 5 minuuttia. Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille, pistele haarukalla ja esipaista 225-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.
Paista sillä välin sienistä neste pois kuumalla pannulla, lisää öljyä tai voita ja pilkottu sipuli ja paistele muutaman minuutin ajan. Levitä sienet ja sipuli pohjataikinan päälle. Murusta joukkoon sinihomejuustoa. Vatkaa kananmunat ja kerma erillisessä kulhossa ja kaada vuokaan. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta.
Paista 225-asteisessa uunissa vielä 20 minuuttia.