Myllärin-tuotteet valmistuvat Suomen ensimmäisessä hiilineutraalissa myllyssä

Järvenpään ja Vaasan myllyjen ja Närpiön murotehtaan tuotannon yhteenlaskettu hiilijalanjälki vuonna 2019 oli 278,2 tonnia, mikä vastaa noin 30 keskivertosuomalaisen vuosittaisia päästöjä. Hiilijalanjälkemme on siis alunalkaenkin varsin pieni. Olemme jo vuosien ajan käyttäneet vihreää sähköä ja tuottaneet hiutaloinnissa tarvittavaa lämpöenergiaa polttamalla kaurankuorijätettä omassa biovoimalassamme, mikä on auttanut jalanjäljen pienentämisessä. Tämän pienemmäksi emme tuotantomme hiilijalanjälkeä enää saa, joten olemme päättäneet kompensoida hiilipäästömme sijoittamalla ilmastonmuutoksen vaikutuksia hidastaviin toimenpiteisiin.

Helsingin Myllyn vuoden 2019 tuotannosta aiheutunut hiilijalanjälki kompensoitiin sijoittamalla Etiopiassa tapahtuvaan metsityshankkeeseen, jonka tarkoituksena on sitoa ilmakehästä sinne jo vapautunutta hiiltä takaisin kasvillisuuteen.

Ilmastotyömme jatkuu ja tällä hetkellä lasketaan elinkaarikohtaisia jalanjälkiä yksittäisille tuotteille. ”Tulevaisuudessa kaupan hyllyillä tullaan näkemään täysin ilmastoneutraaleja Myllärin-tuotteita”, lupailee toimitusjohtaja Niklas Kumlin.

Lue lisää täältä

Myllärin uutiskirje

Liitämme mielellämme sähköpostiosoitteesi postituslistallemme. Myllärin uutiskirje ilmestyy n. 4-6 kertaa vuodessa. Valitse alta haluatko yleisen uutiskirjeen vai gluteenittomiin tuotteisiin keskittyvän uutiskirjeen. Muistathan ruksata myös suostumuksen.



Voita kuukauden aamupalat!

Osallistut kilpailuun tällä lomakkeella.

Katso kilpailun säännöt

"*" indicates required fields

This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Voita kuukauden aamupalat!

Osallistut kilpailuun tällä lomakkeella.

Katso kilpailun säännöt

"*" indicates required fields

This field is for validation purposes and should be left unchanged.