Helsingin Mylly muistaa jouluna kotimaan lapsia

Suomessa on yli 110 000 vähävaraista lapsiperhettä. Tänä jouluna heidän tilanteensa on erityisen vaikea. Koronan takia monet perheet ovat kohdanneet lomautuksia ja työttömyyttä, ja nyt hintojen nousu ajaa heitä entistä syvempään ahdinkoon.

Helsingin Mylly Oy lahjoittaa joulumuistamisiin tarkoitetut varat Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräykseen ehkäistäkseen suomalaisten lasten syrjäytymistä.

Lahjoitusten avulla Pelastakaa Lapset ry

  • tukee vähävaraisten perheiden lapsia opinnoissa ja harrastuksissa,
  • jakaa ruokalahjakortteja vähävaraisille lapsiperheille,
  • tarjoaa tukihenkilöitä ja tukiperheitä haastavassa elämäntilanteessa olevien perheiden lapsille,
  • antaa keskustelutukea verkossa lapsille ja nuorille.

Tänä vuonna olemme osoittaneet tukeamme myös Ukrainaan. Olemme tukeneet ukrainalaisia rahallisesti koko yrityksemme henkilöstön puolesta ja lahjoittaneet tuotteitamme avustusjärjestöjen kautta sekä Suomeen saapuneille ukrainalaisille että avustusrekkojen mukana suoraan paikan päälle.

Lisäksi olemme antaneet ruokalahjoituksia vähävaraisille esimerkiksi Vantaan Yhteisen pöydän kautta.

Myllärin uutiskirje

Liitämme mielellämme sähköpostiosoitteesi postituslistallemme. Myllärin uutiskirje ilmestyy n. 4-6 kertaa vuodessa. Valitse alta haluatko yleisen uutiskirjeen vai gluteenittomiin tuotteisiin keskittyvän uutiskirjeen. Muistathan ruksata myös suostumuksen.



Voita kuukauden aamupalat!

Osallistut kilpailuun tällä lomakkeella.

Katso kilpailun säännöt

"*" indicates required fields

This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Voita kuukauden aamupalat!

Osallistut kilpailuun tällä lomakkeella.

Katso kilpailun säännöt

"*" indicates required fields

This field is for validation purposes and should be left unchanged.